sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Matkalla

Skeppholmenin joutsenia.

 
Stampenilla oli mitä mainion blues-sessio!

Merimetsot muuttavat saaristomaisemaa.


torstai 4. kesäkuuta 2015

4.6.

Joko voikukat ovat ehtineet näin pitkälle?

Värien sekamelska on melkoinen!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Tekstuuria

Sadepäivänä voi mennä vaikkapa
Käsityöläismuseoon.

Jotain hyötyä myös pitkästä
polttovälistä.

Kello näyttää vanhaa aikaa.

Ruukkumaakarin talossa.

Peruukintekijän työtila.

Pienoismalli laivasta.

Aika on pysähtynyt tähän huoneeseen.





maanantai 1. kesäkuuta 2015

Loittoa

Tuli hankittua edullisin loittosarja (80 euroa) Rajalasta.
36 millin loittorengas yhdistettynä 135 millin
Nikkoriin näyttää tekevän kelpo jälkeä. Olen
iloisesti yllättynyt!